Siirry pääsisältöön

Finnstammin yritystarina

Finnstamm | 
Sorja Productions | Saara Raudasoja
3.6.2024

Jo 30 vuotta erikoispuusepäntuotteita Savitaipaleella

Savitaipaleella toimiva Finnstamm Oy jalostaa metsäteollisuuden ylijäämästä erikoispuusepäntuotteita vaativiin kohteisiin. Noin puolet tuotannosta viedään Italiaan.

Finnstamm Oy on perustettu vuonna 1994 Savitaipaleella. 30-vuotisjuhlia vietettiin avointen ovien merkeissä huhtikuussa, sakean lumisateisessa takatalvessa. 140 vierasta kävi päivän aikana tutustumassa yhtiön sahaustoimintaan.

­– Tutustuimme vaimoni Kaisan kanssa aikoinaan Nikkarilan metsäopistossa, kun opiskelimme molemmat metsätalousinsinööreiksi. Valmistuimme 90-luvun laman syliin. Koko vuosikurssilta vain vaimollani oli töitä, joten tulimme hänen työnsä perässä Savitaipaleelle. Vaimoni on täältä kotoisin. Myös minä sain töitä metsäveroluokitusten parissa. Metsäverotuksessa siirryttiin kuitenkin myyntiverotukseen, joten oli tiedossa, että meiltä työt loppuvat. Hakeuduin puualan myyntikoulutukseen, ja siellä syntyi idea tähän yritykseen, kertoo Finnstammin toimitusjohtaja Heikki Rytkönen.

Vaikeasti kopioitava yritysidea

Kun Rytköset perustivat Finnstammin, kukaan ei vielä puhunut kiertotaloudesta mitään. Rytkösillä oli kuitenkin ajatus yritysideasta, jota olisi vaikea kopioida. Finnstamm valmistaa metsäteollisuuden ylijäämästä eli ylijäreästä tukista erikoistuotteita vaativiin käyttötarkoituksiin. Näin ylijäämä ei mene jätteeksi, vaan satojen vuosien käyttöön. Yhtiön päätuote on massiivinen ikkunapuiteaihio, jossa ei ole liimasaumoja. Männyn sydänpuusta, joka on ominaisuuksiltaan erinomaista, valmistetaan lattia- ja terassilautoja. Muita tuotteita ovat muun muassa pakkausteollisuuden tuotteet sekä venelaudat, soitinpuuaihiot, pelkkahirret ja kattopaanuaihiot.

– Vähän vahingossa olimme edellä aikaamme kiertotalousajattelun kanssa. Hyödynnämme sen, mitä teollisuus ei voi hyödyntää, ja jatkamme raaka-aineen elinkaarta. Nuorena sitä on kuolematon, eikä pelkää mitään. Oli työlästä rakentaa täysin omintakeinen tuotanto ja työstökoneisto, jota on vaikea kopioida. Tällä tiellä kuitenkin olemme edelleen, selostaa Rytkönen.

Vienti Saksaan alkoi aikoinaan siten, että Rytkönen matkusti lukion lyhyen saksankielen turvin Saksaan huonekalumessuille mukanaan nippu saksankielisiä käyntikortteja.

– Perillä tajusin, että olen vääränlaisilla messuilla. Huonekalujen myyjät eivät ole kiinnostuneita puutavarasta. Onneksi kuitenkin viimeisenä päivänä pääsin käymään puutavaraliikkeessä ja sain siellä suuni auki. Siitä alkoi pikkuhiljaa vienti Saksaan sekä myöhemmin Italiaan ja Ruotsiin. Tuotannostamme noin puolet menee vientiin, nykyisin lähinnä Italiaan. Suomessa asiakkainamme on isoja yrityksiä. Suomessa on myös paljon perinneikkunarakentajia ja perinnepuuseppiä, jotka tarvitsevat hyvää laatua, selostaa Rytkönen.

Savitaipale on hyvä paikka yritykselle

Finnstammin liikevaihto on toista miljoonaa, ja työntekijöitä on omistajapariskunnan lisäksi neljä-viisi henkeä. Rytkösten omistuksessa on Finnstammin lisäksi samalla tontilla toimiva Savitaipaleen Kuivaamo Oy. Suurin haaste on saada sopivaa raaka-ainetta. Myös fyysiseen työhön haluavaa, osaavaa henkilökuntaa on vaikeaa löytää. Silti Rytkönen kokee, että Savitaipale on hyvä paikka yritykselle.

– Erityisesti yrityksen alkuvaiheessa kunnan sekä paikallisen pankin rooli oli merkittävä. Saimme lainaa, ja tontti järjestyi hyvin. Ei ole ollut moitteen sijaa. Myös silloin kun rakensimme kuivaamon, Savitaipaleen kunta oli aktiivisesti tukemassa hanketta. Kunta on ollut hyvä kumppani meille, sanoo Rytkönen.

Rytköset viihtyvät Savitaipaleella todella hyvin.

– Täällä on pienen paikkakunnan edut. Kaikki on lähellä: hyvät koulut ja monipuoliset liikuntamahdollisuudet. Savitaipaleen vetonaula on lukio, johon tullaan kauempaakin. Siinä on etunsa, että on vähän etäämmällä isoista kaupungeista. Meidän on pakko olla aktiivisia täällä. Esimerkiksi kansainvälisiä tennisturnauksia järjestetään Suomessa kolmella paikkakunnalla: Helsingin Talissa, Lahdessa ja Savitaipaleella, toteaa Rytkönen lopuksi.