Siirry pääsisältöön
Kuvassa usvainen aamu Olkkolan rannassa.

Ympäristö

Savitaipaleen kunnan ympäristönsuojelumääräykset

Kunnalliset ympäristönsuojelumääräykset ovat ympäristönsuojelulain mukainen ohjauskeino ympäristön suojelemiseksi. Ympäristönsuojelulain (527/2014) 202 §:n mukaan kunta voi antaa ympäristönsuojelulain täytäntöön panemiseksi tarpeellisia paikallisista olosuhteista johtuvia, kuntaa tai sen osaa koskevia yleisiä määräyksiä.

Ympäristönsuojelumääräysten tavoitteena ovat paikalliset olosuhteet huomioon ottaen ehkäistä ympäristön pilaantumista sekä poistaa ja vähentää pilaantumisesta aiheutuvia haittoja.

Ympäristönsuojelumääräykset ovat Lappeenrannan kaupungin hyväksymät 28.1.2019. Ympäristönsuojelumääräyksiä on ollut tarpeen päivittää mm. pohjaveden ja vesistön pilaantumisriskin vähentämiseksi sekä jätevesiasetuksen muutoksen johdosta.

Lappeenrannan seudun ympäristötoimi on suositellut, että heidän toiminta-alueellaan ympäristönsuojelumääräykset olisivat yhdenmukaiset.

Savitaipaleen kunnan ympäristönsuojelumääräyksessä on esitetty hiukan lievempiä muotoja muutamaan kohtaan. Lisäksi sinne on lisätty §:ään 4 maininta, että maalämpökaivon etäisyys lähimmästä pohjavedenottamosta on oltava minimissään 500 metriä.

Savitaipaleen kunnan ympäristöstrategia, Tekla 28.5.2020

Savitaipaleen kunnan ympäristönsuojelumääräykset