Siirry pääsisältöön

KKL Jurvasen yritystarina

KKL Jurvanen | 
Sorja Productions | Saara Raudasoja
6.2.2025


Pariskuntana työssä ja elämässä

KKL Jurvanen Oy, Kuivabetoni Jurvanen ja Havo Oy toimivat Savitaipaleella. KKL Jurvasta johtaa Eemeli Jurvanen ja Kuivabetoni Jurvasta ja Havo Oy:tä eli Juho kuivabetonitehdasta hänen vaimonsa Minna Jurvanen. Yhtiöillä on yhteinen toimisto, ja niiden toiminnat tukevat toisiaan.

KKL Jurvanen on monialayritys. Pääsääntöisesti liikevaihto tulee rakentamisesta, mutta myös maanrakennuksesta, kiviainesten jalostustuksesta ja kuljettamisesta.

– Yritys on perustettu vuonna 1961. Alunperin nimi oli Kuormaus- ja kuljetusliike, omist. veljekset Jurvanen, ja toiminnasta vastasi isäni setä. Isäni ja enoni tulivat yritykseen mukaan vuonna 1985. Isäni on rakentanut koko ikänsä, ja aloitti rakennusurakoinnin jo vuonna 1974. Näin tämän yrityksen liiketoimintaan on tullut myös rakentaminen mukaan, tosin voimakkaammin vasta 2000-luvulla. Itse olen ollut mukana 90-luvulta asti. Kun isä jäi kokonaan pois, minä otin vetovastuun, ja Minna tuli mukaan osakkaaksi, kertoo Eemeli Jurvanen.

Yhtiön asiakkaat ovat pääasiallisesti julkisia organisaatioita, kuten kaupunkeja, kuntia sekä valtion Senaatti-kiinteistöt. Myös teollisuuteen tehdään töitä jonkin verran.

– Meillä on tällä hetkellä parikymmentä vakinaista työntekijää. Toimimme pääsääntöisesti Etelä-Karjalassa, Kymenlaaksossa ja Etelä-Savossa. Savitaipaleelta on hyvät yhteydet moneen suuntaan, Eemeli Jurvanen toteaa.

Yhteistyö perheen sisällä toimii hyvin

Kuivabetoni Jurvanen ja Havo Oy valmistaa kuivatuotteita, kuten kuivabetonia, laasteja, tasoitteita, kiinnitysaineita ja hiekkatuotteita. Asiakkaina ovat pääsääntöisesti rautakaupat ja rakennusliikkeet ympäri Suomea.

Vaikka pariskunta hoitaa yhtiöiden hallintoa yhdessä, he eivät välttämättä edes tapaa toisiaan työpäivän aikana.

– Työnteko sujuu meillä hyvin yhdessä. Molemmat hoitavat omia vastuualueitaan, ja rakennustyömaat sijaitsevat pääsääntöisesti muualla kuin kotikunnassa. Työt kyllä saattavat tulla myös kotiin ja teemme usein pitkää päivää. Toisaalta yrittäjällä on oma vapaus vaikuttaa aikatauluihin. Molemmat poikamme ovat kasvaneet tässä mukana ja päässeet kokeilemaan kaikenlaista. Vanhempi poika opiskelee nyt yliopistossa rakennusalaa. Nuorempi on vielä lukiossa, joten alan valinta on vasta edessä, Minna Jurvanen sanoo.

Savitaipaleella on hyvä toimia yrittäjänä

Suurin osa yhtiöiden työntekijöistä on paikallisia, mikä tuo sitoutumista.

– Vaihtuvuus henkilöstössä on todella pientä. Työntekijät ovat olleet meillä pitkään, ja arvostamme suuresti jokaisen sitoutumista ja ammattitaitoa. Uusia sukupolvia kasvaa ja oppii edellisten mukana, Minna Jurvanen selostaa.

Yhtiöiden maa-alat ovat Savitaipaleella, joten tämä on yrityksillemme luonnollinen sijainti. Rakennusvalvonnan ja muun kunnanviraston väen kanssa yhteistyö on toiminut hyvin. Ihmiset tuntevat toisensa ja meidän toimintamme. Sekin helpottaa asiointia. Kaiken kaikkiaan Savitaipaleella on hyvä asua ja toimia yrittäjänä. Palvelut ovat hyvät, samoin liikuntamahdollisuudet. Tosin lounas- ja kahvilapalvelut ovat lähiaikoina heikentyneet huolestuttavaan tahtiin. On vireyttä ja kivoja tapahtumia, kuten Hakamäki Piknik, toteaa Eemeli Jurvanen tyytyväisenä.