Siirry pääsisältöön

Maalaus Tikan yritystarina

Savitaipaleen kunta Maalaus Tikka

Sorja Productions | Saara Raudasoja

11.4.2024

 

Maalausta ja remontointia lähes 50 vuoden kokemuksella

Savitaipalelainen Maalaus Tikka Oy on maalaus- ja remontointipalveluihin erikoistunut perheyritys.

Maalaus Tikan asiakkaat ovat sekä yksityishenkilöitä että yrityksiä lähinnä Lappeenrannan seudulla ja muualla Etelä-Karjalassa. Myös Kymenlaakson suunnalla on asiakkaita. Yrityksille tehtävät työt, kuten rakennusliikeiden uudiskerrostalokohteet, muodostavat yli puolet liikevaihdosta.

– Hoidamme kaikki uudis- ja remonttikohteiden maalaustyöt niin sisällä kuin ulkona sekä palvelemme kattavasti eri kokoisissa remontti- ja saneeraustöissä. Maalaus on ydintoimintaamme, mutta teemme myös muita pintoja, kuten parketteja, laatoituksia ja saunoja, toimitusjohtaja Katri Jerko selittää.

Tänä päivänä yritystä pyörittää Jerko yhdessä veljensä Tommi Tikan kanssa. Myös isä Pekka Tikka on vielä mukana yhtenä omistajana ja hallituksen puheenjohtajana. Jerkon isoisän perustama yritys toimi pitkään nimellä Maalausliike Veljekset Tikka. Vuonna 2014 yritys muutettiin osakeyhtiöksi, jolloin se sai nykyisen nimen.

– Yrityksemme täyttää parin vuoden päästä 50 vuotta. Ajatella, Jerko naurahtaa.

 

Panostamme laatuun

Maalaus Tikka on kasvanut hyvin maltillisesti. Tällä hetkellä omia työntekijöitä 18 omistajien lisäksi. Kesä on sesonkiaikaa, joten silloin henkilöstön määrä kasvaa reiluun pariin kymmeneen.

– Panostamme laatuun, ja siksi meillä on omat vakituiset työntekijät, mikä on alalla hieman poikkeavaa. Olemme todella ylpeitä työntekijöistämme. He ovat todella ammattitaitoisia. Ilman heitä ei olisi Maalaus Tikkaa, Jerko sanoo.

Maalaus Tikka on perustettu Savitaipaleelle, ja Savitaipaleella se on myös pysynyt. 90-luvulla teollisuusalueelle rakennettu toimisto- ja varastorakennus palvelee edelleen hyvin, vaikka onkin jäänyt jo hieman pieneksi. Omistajat eivät ole halunneet vaihtaa paikkakuntaa, vaikka iso osa asiakkaista onkin Lappeenrannassa. Työ tapahtuu asiakkaiden luona, ja Savitaipaleelta on helppo liikkua moneen suuntaan.

– Savitaipaleella on kunnan kokoon nähden erittäin hyvät palvelut, ja toivottavasti ne säilyvät. Lapsiperheille on täällä hyvä olosuhteet ja harrastusmahdollisuudet kompaktisti pienellä alueella. Ei tarvitse kuskailla. Olen tottunut täällä asumaan, ja jos kaupunkiin pitää päästä, ei Lappeenrannan ja Savitaipaleen välinen matka ole mikään ongelma. Itselleni täällä asumisessa tärkeintä ja rakkainta on luonto, Saimaa ja Kuolimo. Olen kasvanut kiinni tähän luontoon. Se, että saa kävellä metsäpolkua tai pellonreunaa, liikkua vesillä kesällä ja talvella, on parasta, toteaa Jerko lopuksi.