Siirry pääsisältöön

Työtyttöjen yritystarina

Savitaipaleen kunta | Työtytöt

Sorja Productions | Saara Raudasoja

14.3.2024

 

Inhimillistä siivousapua Savitaipaleella

Työtytöt on Lallon siskosten perustama siivousalan yritys, joka toimii pääsääntöisesti Savitaipaleella. Toimitila- ja kotisiivousten lisäksi yritys tekee myös kuolinpesien tyhjennyksiä sekä raivaussiivouksia. Työtytöt työllistää vakinaisesti seitsemän henkeä. Yrityksen toiminnalle on tärkeää, että elinvoimaisesta kunnasta löytyy sekä asiakkaita että työntekijöitä.

Yksitoista vuotta sitten eräs savitaipalelainen rouva totesi Elina Lallolle, ettei Savitaipaleella ole oikein helppoa saada siivoojaa, kun on niin vähän siivousfirmoja. Elina vinkkasi siskolleen Hannalle, että perusta sinä sellainen, kun sinulla on siivoojan työstä kokemustakin. Lopulta siskokset päättivät perustaa yrityksen yhdessä. Savitaipale on luonnollinen sijaintikunta Työtytöille, sillä yrittäjät ovat Savitaipaleelta kotoisin.

– Suurin osa asiakkaistamme on Savitaipaleella. Kaikissa kylissä on asiakkaita, mutta suurin osa on kirkolla. Täällä halutaan käyttää paikallista palvelua, eikä esimerkiksi haeta siivousapua Lappeenrannasta. Savitaipaleella on sellaista elinvoimaa, että ihmiset toimivat ja järjestävät asioita täällä. Se on meille tärkeää. Me emme halua linnoittautua, vaan toimimme myös yhteistyössä muiden paikallisten siivousfirmojen kanssa, esimerkiksi äkillisissä sairastumistilanteissa. Kysymme joustavasti apua puolin ja toisin. Se on asiakkaan etu. Meillä on asiakkaita myös Lemillä, Luumäellä ja Lappeenrannassa. Kuljemme autolla asiakkaiden luokse ja viemme omat siivousvälineet mukanamme, Elina Lallo kertoo.

Nimi Työtytöt juontaa juurensa sotavuosiin, jolloin vapaaehtoiset nuoret naiset osallistuivat isänmaan puolustamiseen työskentelemällä muun muassa vähävaraisten pienten maatilojen emäntien apuna miesten ollessa rintamalla.

– Niin sanotusti puskista aloitimme, alussa emme todellakaan osanneet kaikkea, mutta ajattelimme, että työ tekijäänsä opettaa. Kysyimme viisaammilta ja opiskelimme. Parhaat opit tulevat kantapään kautta. Työ on yhtä oppimista ja asioiden soveltamista, ja välillä pitää käyttää luovuutta, että saa työn tehtyä. Teemme kumpikin kaikkia yrityksen töitä, vaikka Hanna pääsääntöisesti hoitaakin laskutuksen ja Elina työvuorolistat ja työvaraukset. On tärkeää, että lähellä on toinen vertaistukena. Aikoinaan sitä työntekijänä ajatteli, että pomona oleminen on helppoa, mutta nyt kyllä ymmärtää, ettei vastuun kantaminen kaikesta mitään helppoa ole. Meillä on onneksi upea henkilökunta, sitounut ja luotettava, yrittäjät Elina ja Hanna Lallo kertovat.

Pitkissä asiakassuhteissa asiakkaisiin kiintyy

Alussa Hanna ja Elina ajattelivat, että kotisiivousasiakkaina olisi paljon ikääntyneitä. Nuorempien asiakkaiden osuus kuitenkin kasvaa koko ajan. Lapsiperheissä ymmärretään nykyään, että palveluja voi ostaa avuksi ilman syyllisyyttä. Koti- ja mökkisiivousten lisäksi Työtytöt siivoavat toimitiloja ja kuolinpesiä. Raivaussiivoukset ovat myös ihan oma mielenkiintoinen lukunsa.

– Olemme näiden vuosien aikana nähneet kaikenlaista. Raivaussiivouksia teemme todella mielellämme, sillä ne ovat palkitsevia. Toivomme, että asiakkaat rohkeasti pyytäisivät apua. Omaa tilannettaan ei ole missään tapauksessa syytä hävetä. Me tulemme auttamaan, emme arvostelemaan. Ympäristön siisteys vaikuttaa paljon hyvinvointiin ja jaksamiseen. Raivaussiivoukset ovat herkkä asia, ja me autamme enemmän kuin mielellämme. Asiakkaat ovat meidän pomoja. Meillä on pitkäaikaisia asiakkaita, joihin myös kiinnymme. Jos iäkkäitä asiakkaita kuolee, se on kyllä valtavan surullista. Joillekin asiakkaille siivous on toissijainen asia. Tärkeää on, että joku käy säännöllisesti ja antaa aikaa myös rupatteluun, Hanna toteaa.

Elina ja Hanna pitävät myös kuolinpesien siivoamisesta. He vievät käyttökelpoiset tavarat aina hyväntekeväisyysjärjestöjen kirppiksille tai lahjoittavat tarvitsevalle. Irtaimistosta he sopivat aina omaisten kanssa ja toimivat heidän toiveensa mukaisesti. Omaisille on valtava helpotus, kun ei surun keskellä tarvitse tehdä kaikkea itse.

Alkuvuosi on yleensä hiljaisempaa aikaa siivousrintamalla. Kun aurinko alkaa keväällä paistaa, lisääntyvät Työtyttöjen työt. Kiireisimpään aikaan yritys työllistää kuuden kokoaikaisen ja yhden osa-aikaisen ihmisen lisäksi myös keikkatyöntekijöitä.